Va­kuu­tus­mies Ste­ve Bus­ce­mi kamp­pai­lee uh­ka­pe­li­riip­pu­vuu­ten­sa kans­sa ja yrittää päästä nor­maa­lin elämän syrjään kiin­ni. Sel­vi­teltävä ta­paus vie mie­hen kui­ten­kin kauas nor­maa­lis­ta Ve­ga­sin lie­peil­le, missä sym­paat­ti­nen st­rip­pa­ri on oman ker­to­man­sa mu­kaan ru­tan­nut ar­voau­ton lu­nas­tus­kun­toon.

Hil­peän eri­koi­nen ko­me­dia ilot­te­lee mars­sit­ta­mal­la ruu­dul­le kir­ja­van jou­kon ala­vi­rit­tei­siä kum­ma­jai­sia, joi­den ede­sot­ta­muk­sis­sa on vir­kistäväs­ti yhtä pal­jon jär­keä kuin mie­lettö­myyttä­kin. Yk­sittäi­sistä sket­seistä mie­leen jää pyörä­tuo­li­sy­li­tans­si, jo­ka on suo­ras­taan ins­pi­roi­tu­neen pöhkö idea — eikä on­nek­si edes jää elo­ku­van ai­noak­si ä­lynväläyk­sek­si. Ky­seessä on­kin mal­lie­si­merk­ki haus­kas­ta off­beat-ko­me­dias­ta, jo­ka ymmärtää et­tei sees­tei­sen tem­pon tar­vit­se tar­koit­taa unet­ta­vaa mitään­sa­no­mat­to­muut­ta.