Ennen ufojen ja luonnonvoimien täyttämiä katastrofispektaakkeleita Hollywood vietteli katsojia teatterisaleihin uskonnollisilla eepoksilla, joiden mittakaava ja erikoistehosteet olivat vailla vertaansa aikaansa vasten peilattuna.
Ennen ufojen ja luonnonvoimien täyttämiä katastrofispektaakkeleita Hollywood vietteli katsojia teatterisaleihin uskonnollisilla eepoksilla, joiden mittakaava ja erikoistehosteet olivat vailla vertaansa aikaansa vasten peilattuna. Tässä sarjassa Kymmenen käskyä edustaa yhtä virstanpylvästä — tai ehkäpä kestonsa johdosta kahtakin.
Hurjasta lähes nelituntisesta kestosta huolimatta kertomus etenee jouhevasti eikä suvantoja juurikaan tunnu olevan, joskin viimeinen näytös alkaa jo ottaa voimien päälle. Turha läppä on poissa ja sen tilalla on väkevästi artikuloitu dialogi, joka täyttää raamatulliset mittasuhteet joka käänteessä. Erikoistehosteet toimivat yhä suuremmitta hymähdyksittä ja lavasteisiin sekä puvustukseen on panostettu suurelokuvan edellyttämällä tavalla. Oma tenhonsa on myös hohdokkaalla näyttelijäkaartilla.
Charlton Heston on faaraon rakastettu ottolapsi, joka huomaa vähitellen jalomielisyytensä kumpuavan korkeamman voiman hänelle tarkoittamasta tehtävästä. Yul Brynner on katkera ja itsekeskeinen verilapsi, joka viis veisaa kenenkään muun saati sitten orjien kärsimyksestä.
Mykistävän komea kuva on maalauksellisen sommiteltu, virheettömän vakaa ja läpeensä erotteleva. Suurieleisesti ja kuluja kaihtamatta loihdittu kuva sai syntyessään kaikki edellytykset erinomaiseen 4K-kuvaan, ehkä enempäänkin, eikä tämä laitos jätä mitään toivomisen varaan. Trikkikuvat paljastavat yhä hennosti saumansa, kuten HD:näkin, mutta kokonaisuus on yksinkertaisesti loistokas ja elämyksellinen.
Ääniraita tarjoaa dialoginsa vakaumuksella ja fanfaarinsa taitaen. Äänimaisema on jäykkä ja vähävillainen, mutta juuri siksi lajityyppinsä aatelistoa. Tarkasti artikuloitu dialogi on tämän suola, mutta myös musiikkiraita ja paikoin viitteellisesti soivat tehosteet tietävät tehtävänsä.