Kah­den ko­van Berg­ma­nin, oh­jaa­ja Ing­ma­rin ja Ing­ri­din, har­vi­nai­nen koh­taa­mi­nen pää­tyi elo­ku­va­tai­teen his­to­riaan. Mo­lem­mil­la oli var­mas­ti enemmän hen­kilö­koh­tai­sia koet­te­le­muk­sia, it­seai­heu­te­tuis­ta su­ku­ra­sit­tei­siin saak­ka, kuin yhä har­vi­nai­sem­mak­si käyvällä kes­ki­ver­toih­mi­sellä.

Tu­lok­se­na oli rank­ka ja kat­ke­ra, mut­ta sil­ti tark­ka­silmäi­nen psy­ko­lo­gi­nen sai­ras­ker­to­mus, jo­ka on ny­kypäivänä ko­ko työtä­te­kevän kan­san, ei vain tur­han hy­vin me­nes­ty­vien di­lem­ma.

Ai­kui­nen on pois­sa lap­sen (Liv Ull­mann) elämästä mil­tei ai­na, sillä kun hän on läsnä, hän ei ole ta­voi­tet­ta­vis­sa. It­sek­kyy­den ja sen kääntö­puo­len ku­vauk­se­na tämä lie­nee ylittämättö­miä. Kä­si­kir­joi­tus on ra­ken­net­tu kuin ti­laus­työnä oh­jaa­jan ja dii­van omiin ko­ke­muk­siin elämä­na­sen­tees­ta, jos­sa tai­de vie voi­ton per­heestä.