Täy­tyy sa­noa, että joun­ta­ja Jaak­ko Saa­ri­luo­man al­ku­kom­men­tit epäus­kos­ta uu­den kau­den ää­rel­le pää­ty­mi­sestä ku­vas­ta­vat hy­vin myös omia tun­to­ja tätä soit­ti­meen so­vi­tel­les­sa. Me­nes­tystä ja mam­mo­naa kai­kes­ta pää­tel­len kerän­nyt sar­ja jat­kaa it­se­var­mal­la ot­teel­la uu­del­le kau­del­le van­hoin — ja vähän uu­sin­kin — eväin.

Pi­den­ne­tyn al­tis­tuk­sen an­sios­ta me­nol­le al­kaa vä­hi­tel­len läm­metä — vaik­ka edel­leen­kin tun­tuu, että ti­man­tik­si hiot­tu stand-up -s­how oli­si pa­rem­paa ajankäyttöä kuin tämän fa­nit­ta­mi­nen. Täl­lai­set stan­du­pit­kin ovat kui­ten­kin har­vi­nai­nen luon­non­va­ra, jo­ten ri­man paik­kaa voi ol­la tar­peen tar­kis­taa. Kil­pai­li­joi­den ai­voi­tuk­set ovat par­haim­mil­laan ihai­lua herättä­viä oi­val­luk­sia, ja tässä on­kin sar­jan suo­la. Maa­le­ja on sil­ti suh­tees­sa kes­toon sa­man ver­ran kuin kes­ki­ver­to MM-ja­lis­pe­lissä.