”Elämäm­me rat­kai­se­via het­kiä ei kos­kaan suun­ni­tel­la“. Yh­den elämän­vii­sau­den lisäk­si The Flock ei tar­joa muu­ta, eikä Nietsc­hen kuu­lun sy­vyy­sa­ja­tel­man tois­to pa­ran­na tu­los­ta.

T­he Flock ker­too to­ki ran­kas­ta ai­hees­ta. Yh­dys­val­lois­sa vai­kut­taa yli puo­li mil­joo­naa sek­suaa­li­ri­kol­lis­ta, ja yk­si vi­ra­no­mai­nen pai­men­taa sa­taa heistä. Ric­hard Ge­re on yk­si heistä, kon­ka­ri, jo­ka pan­naan pak­koeläk­keel­le. Sitä en­nen hä­nen täy­tyy kou­lut­taa seu­raa­jaan­sa ja et­siä taas ker­ran ka­don­nut­ta tei­ni­tyttöä.

Köyhän mie­hen Seit­semän lai­naa sieltä sun täältä muual­ta­kin, muun muas­sa Uh­ri­lam­pais­ta ja jo­pa Tek­sa­sin moot­to­ri­sa­ha­mur­his­ta. Täy­sin tyhjänpäiväi­nen elo­ku­va är­syttää filt­teröy­dyillä ku­vil­laan ja ri­ko­tuil­la leik­kauk­sil­laan. Kaik­kein ikä­vintä on kat­so­jan pii­naa­mi­nen, kun jän­ni­tettä luo­daan pää­hen­kilöi­den kei­no­te­koi­sil­la vii­vyt­te­lyillä, kun uh­ril­ta ol­laan toi­saal­la leik­kaa­mas­sa jal­kaa ir­ti.