Kaksi vuotta kestäneen koronapandemian jälkiaalloissa on hyvä paikka palata katsomaan minkälaista kauhua Stephen King itse asiassa väänsikään maailmanlaajuisesti leviävästä tappavasta viruksesta.
Kaksi vuotta kestäneen koronapandemian (toivottavasti) jälkiaalloissa on hyvä paikka palata katsomaan minkälaista kauhua Stephen King itse asiassa väänsikään maailmanlaajuisesti leviävästä tappavasta viruksesta. Nyt tauti karkaa laboratoriosta eikä rokotteiden kehittelylle jää aikaa kun ihmisiä alkaa tippua kuin kärpäsiä.
Kingin itsensä hyväksymä uusi filmatisointi ottaa trubaduurin asenteen tutun tarinan kertomiseen. Mestarillisen hidas, mutta silti virkeän omintakeinen ja kaikessa kliseiden käsittelyssään tuore jännäri on koukuttava tapaus. Sarja on rauhallisen filosofoiva olematta joriseva ja pelottava tavalla, jolla vain Dexter tai Jim Carrey voi olla.
Jännitys syntyy niin vaivatta kuin aihepiiri huomioiden sopii odottaakin, mutta kaikkea läpileikkaa kieroon kasvanut ilkikurisuus, joka on kaikkea muuta kuin genressä on totuttu näkemään. Tunnelmaltaan sarja on kuin noodeliksi vatkattu Salaiset kansiot -sarja, jossa komedialliset ja jännitykselliset elementit sotkeutuvat nyt erillisten jaksojen sijaan yhdeksi pitkäksi tarinaksi.
Sarja perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin (1978).
Audiovisuaalisesti virkeä tapaus näyttää ja kuulostaa täysiveriseltä elokuvalta. Ekstroissa mokia ja kooste sarjan synnystä (20 min.). (IJ)