S­ven­gaa­van 1960-lu­vun puo­les­savä­lissä brit­tien brit­ti­boo­mia, hip­pi-is­kelmän pyör­teissä ja vih­doin 1970-lu­vun hea­vya. Spi­nal Ta­pin roc­ku­men­ta­ry pa­ni ai­koi­naan mo­net kat­so­jat luu­le­maan, että ky­se oli to­del­li­ses­ta bän­distä.

Tark­ka­silmäi­nen kat­so­ja löytää pa­ro­di­sia lai­no­ja seu­raa­vil­ta bän­deiltä: AC/DC, Black Sab­bath, Ali­ce Coo­per, Kiss, Led Zep­pe­lin.

E­lo­ku­van me­nes­tys pe­rus­tuu sii­hen, et­tei se yritä ol­la ko­ko ajan haus­ka. Vat­san­poh­ja on sil­ti ko­vil­la. Klas­sik­ko­mai­nees­sa ole­via koh­tauk­sia ovat kus­to­moi­tu vah­vis­tin ja 11-a­sen­toi­set nu­pit, tuo­re kurk­ku tur­va­tar­kas­tuk­ses­sa ja "näyttävä" Sto­ne­hen­ge-la­vas­tus. It­se asias­sa tämä nau­rat­taa pelkästään tätä ar­vos­te­lua oi­ko­lu­kies­sa. Kuin­ka mo­ni elo­ku­va pys­tyy sa­maan?