Saagan kahdeksas osa palaa tarinaan kymmenisen vuotta edellisosan tapahtumien jälkeen.
Saagan kahdeksas osa palaa tarinaan kymmenisen vuotta edellisosan tapahtumien jälkeen. Avaruusseikkailu 2001:sen pitkitettyä alkukohtausta muistuttavista tunnelmista alkava elokuva valottaa antaumuksella ihmisten jättämässä tyhjiössä kehittyneen alkukantaisen apinayhteiskunnan elämää. Ihmisten vähitellen palatessa kuvaan ei törmäyskurssi yllättäen olekaan lainkaan niin itsestään selvä kuin sarjan aiemmissa osissa on oletettu. Nyt apinoiden kuninkaaksi noussut Caesar (Andy Serkis) ja ihmisten siirtokunnan kakkosmies (Jason Clarke) pääsevät tunnustelemaan lajien välisen rauhan mahdollisuutta, vaikka aiemmat osat nähnyt katsoja tietääkin, että tulilanka jo palaa.
Caesarin apinaeleiden takaa löytyvä Andy Serkis toteaa levyn ekstroissa elokuvan perimmäisen kysymyksen olevan se pitäisikö yhden lajin olla toista lajia tärkeämpi. Tämä filosofinen pohdinto osuu naluan kantaan, ja on pohjimmiltaan se syy miksi tämä sodan kanssa painiva pasifistinen näytös toimii viihdyttävästi. Jos kysymykseen vastaa yksioikoisesti kyllä jäävät tämän elokuvan vaiheet ihmisten kannalta parhaimmillaan turhauttavaksi välinäytökseksi ja pahimmillaan vihollisen vahvistamiseksi, mutta elokuvallisesti päinvastainen vastaus on huomattavasti kiinnostavampi.
Jännittävä ja omintakeisen erilainen osa riffailee hyvin saagan teemojen ympärillä ja saattaa nyt sekä ihmiset että apinat tehokkaasti samalle viivalle. Tästä asetelmasta voi varmasti vielä jatkaa lukemattomien jatko-osien verran. Nykyinen tuotantotiimi myös selvästikin hallitsee reseptin, sillä kaksi viimeisintä osaa ovat molemmat olleet myös keskenään virkistävän erilaisia seikkailuita, jotka luovat ennakkoluulottomasti uutta yrittämättä vain apinoida alkuperäistä tarinaa. Elokuvan loppukaneetti sodan väistämättömyydestä tuntuu tässä ehkä läpsäisyltä vasten kasvoja kaiken elokuvan aikana koetun jälkeen, mutta samalla elokuva jättää tarinansa avoimeksi uusille seikkailuille.
Suurelta osin studion ulkopuolella kuvattu ja Weta Digitalin digitaalisesti kuorruttama elokuva näyttää komealta. San Franciscon liepeiltä löytyvä Muir Woods näyttää tässä ehkä hieman liikaa Vancouverilta, ja apinoiden linnake tuo mieleen Antonio Banderasin 13. soturin, mutta trippi on jylhä ja koukuttava. Nyt tekijätietoihin ensimmäiseksi nimensä saanut Andy Serkis ja muut motion capture -apinoiden taustalta löytyvät näyttelijät tekevät hienosti työnsä, eikä apinayhteiskunnan olemassaoloa tarvitse kyseenalaistaa hetkeksikään. Myös Weta tehosteet ovat jälleen pykälän verran lähempänä realismia, sillä siinä missä edellisosan siltaepisodissa esiintyi pientä rakoilua pysyvät apinat tässä moitteitta osana miljöötään.
Kuva ja ääniraita iskevät kaikilla sylintereillä. 3D-kuva tuo hyvin syvyyttä miljööseen ja sekä apinat että ihmiset ottavat tilansa uskottavasti. Elokuva tarjoaa tilakuvalle paljon materiaalia apinoiden areenamaisen linnakkeen, ränsistyneen kaupungin ja erityisesti kieppuvan, roikkuvan ja kohti taivaita kurottavan loppuyhteenoton myötä. Vaikutelma on hyvä, mutta ero 2D-versioon on kuitenkin vain inkrementaalinen. Ääniraita tapailee enemmän mietiskeleviä sävyjä kuin sotarumpujen taontaa, eikä kokonaisuus ole lainkaan huono.
Boksi sisältää sekä elokuvan 2D- että 3D-version omilla levyillään. Kaikki ekstrat löytyvät 2D-version levyltä, joka on myös sama levy kuin tämän elokuvan levy kaikki 8 tähänastista Apinoiden planeetta -elokuvaa sisältävässä "Primal Collection" -boksissa. Ekstroissa hyvä ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein (5 min.), trailereita, kuvagalleria ja koosteet tiestä tähän elokuvaan (9 min.), Andy Serkiksen työskentelystä (9 min.), näyttelijöistä (18 min.), kuvauksista (15 min.), apinayhteiskunnasta (11 min.), apinoiden näyttelemisestä (15 min.), Wetan tehosteista (20 min.) ja elokuvan lopputaistelusta (16 min.). (IJ)