Ing­mar Berg­ma­nin elo­ku­vas­sa ker­ro­taan nai­sis­ta, mikä ei ole oh­jaa­jan tun­tien mi­tenkään ih­meel­listä. Eikä var­sin­kaan, kun kai­kil­la nai­sil­la on ol­lut yk­si pal­von­nan koh­de, suu­ri mes­ta­ri.

Mut­ta oh­jaa­jal­le poik­keuk­sel­lis­ta on se, että elo­ku­van tyy­li­la­ji on ko­me­dia, mykkäe­lo­ku­vas­ta vai­kut­tei­ta ot­ta­va fars­si. Huu­mo­ri ei tai­da ol­la Berg­ma­nin par­hai­ta puo­lia, sillä ei tämä kum­moi­sem­pi ole kuin sur­keim­mat SF-ko­me­diat edel­li­sellä vuo­si­kym­me­nellä.